Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

3. joulukuuta 2012

TUL:n kisa Haukiputaalla 16.-18.11

Pahoittelemme postauksen pitkittymistä!
16.11 Perjantai
Rantaperkiön Iskun 3 ilontäytteistä bussia lähti perjantaina klo.13.30 Tampereelta kohti Haukiputaata. Bussiseuraksemme saimme Vivoksen, Lunan ja Kefeidit. 7 tunnin matkan aikana mm. opiskelimme ja katsoimme vanhoja kisa-DVD:itä.
Saavuimme Haukiputaan "ihanalle" majoituskoulullemme n. klo. 21.30. Jaoimme luokat ja menimme nukkumaan.
17.11 Lauantai
"Hyvin" nukutun yön jälkeen heräsimme hieman kylmissä tunnelmissa. Oman pienen aamupalan jälkeen lähdimme kisapaikalle lämmittelemään. Harjoitus meni kohtalaisen hyvin omia pieniä virheitä lukuunottamatta.











 Koululla laitoimme hiukset ja meikit. Harjoitusvideotakin tuli siinä välissä katseltua vaikka miten päin ja millä nopeudella. Videoanalyysin jälkeen lähdimme marssiin. Ennen kisalämppän alkamista kannustimme muutamia seuramme joukkueita ja kävimme syömässä.














Lämmittely sujui ongelmitta ja pian olimmekin jo keskittymistilassa valmiina suoritukseen. Vielä viimeiset tsemmppaukset ja nilkan ojennukset ja ei muuta kuin matolle!
Suoritus meni kaikkien mielestä hyvin, vaikka pieniä omia mokia tulikin. Virheiden korjauksen jälkeen Juuju-valmentaja tuli kertomaan pisteemme: TV 5.56  AV 3.26  EXE 8.00  YHT: 16.82. Olimme tyytyväisiä pisteisiimme. Sitten vain takaisin koululle ja nukkumaan!
18.11 Sunnuntai
Lähdimme pienen aamupalan jälkeen kisapaikalle harjoitusta varten. Lämmittely sujui muuten hyvin, paitsi että Iidan niskat jumiutuivat niin pahasti, ettei hän pystynyt menemään harkkasuoritusta lainkaan. No, joka tapauksessa olimme harkkaan tyytyväisiä.






Kiireellisen hiusten- ja meikkien laiton jälkeen alkoi marssi. Kannustimme sen jälkeen Vivoksen. Ruokailun ja ulkoilun jälkeen alkoi kisalämppä. Pian olimme valmiita finaalisuoritukseen ja onneksi Iidakin pystyi siihen tulemaan.





Suoritus meni jälleen kaikkien mielestä hyvin omia pieniä mokia lukuunottamatta. Kyllä silti osa meistä harmitteli ja vuodatti kyyneleitä. Iidaakin sattui niskoihin aikalailla. Kun kyyneleet oli pyyhitty korjasimme virheemme ja teimme loppuverkan. Jälleen Juuju-valkku tuli kertomaan pisteemme: TV 5.66  AV 3.40  EXE 7.80  YHT: 16.86  TOT:33.68. Pisteet olivat mielestämme hyvät ja ne riittivät TUL:n mestaruuteen.






Väsyneinä, mutta iloisina lähdimme pitkän viikonlopun jälkeen kohti Tamperetta.
Viikko ennen SM-kisoja oli raskasviikko ja teimme paljon koksuja ja hioimme ohjelmaa. SM-kisaviikolla oli fiilistelyä, emmekä ole tehneet paljon koksuja, mutta hiomme hiukan ohjelmaa mm. isoa heittoa. Itse SM-kisoista tulee oma postauksensa, jossa kerrotaan sitten mitä kaikkea sattui ja tapahtui Töölössä...



20. marraskuuta 2012

3 lajin kisat

Pahoittelemme postauksen pitkittymistä!

Eli 10.11. meillä oli kilpailut Hervannan vapaa-aikatalolla. Harkkamme ei ollut kovin aikaisin, joten paikalle saavuttiin vasta yhdeksän aikaan. Lähes heti aloitimme lämpän Vivoksen kanssa.





Ada oli ollut kipeänä, joten hän ei osallistunut harkkaan. Pian pääsimmekiin matolle.
Harkka meni ihan ok, muutamia henkilökohtaisia virheitä kuitenkin tuli. Menimme korjaamaan virheet ja tekemään loppuverkkaa. Tämän jälkeen söimme, sekä laitoimme hiukset ja meikit. Tuntui siltä, ettei mitään kiirettä ollut, joten kerkesimme myös vain olla, sekä kannustimme seuramme Nikhi-01. Luvassa oli myös paljon ulkoilua. Kävimme mm. Hervannan vesitornilla, muutamassa puistossa (yhdestä löytyi kaikkien, myös valmentajien suosikkilaite!) sekä kaupassa, kun Joanna osti evästä. Lähes koko ylimääräinen aikamme kului ulkoillessa. Aika meni nopeasti. Olikin jo aika aloittaa kisalämppä!




Hervannan vesitorni




   

Aika kului jälleen hyvin nopeasti! Pian olimmekin taas verhon takana odottamassa pääsyä matolle. Pidettiin tsemppirinki, näytettiin kauneimmat nilkat mitä osataan, hymy ja ryhti. "Rantaperkiön Isku, Finea!"

                        

Emme olleet tyytyväisiä suoritukseen. Vannemokia sattui itse kullekin, ja sen takia suorituksen yleinen vaikutelma jäi osin epäsiistiksi. Oli taas loppuverkan aikia, ja sitten menimme saliin kuuntelemaan pisteet, jotka olivat TV 5,5 AV 3,25 EXE 7,75 YHT. 16.50 eli yhteensä samat pisteet kuin edellisissä kisoissa. Olimme pisteisiin tyytyväisiä ja se riitti 4. sijalle, vain 0,13 pisteen päähän pronssista. Sarjassamme palkittiin Team Siriukset, Varietee sekä Mimosa. Onnea kaikille mitalisteille!

Seuraavat kisat olivatkin viime viikonloppuna Haukiputaalla, näistä kisoista postausta (toivottavasti) pian!

11. marraskuuta 2012

Kisaviikonloppu 3.-4.11

Lauantai:
Kisakausi jatkuikin jo siis lauantaina 3.11 Aluemestaruuksien ratkomisen merkeissä Iittalassa. Herätys sinä aamuna oli taas mukavan aikasin, sillä bussi lähti Linja-autoasemalta kohti Iittalaa klo: 6.30. Matkalla suunitelmien mukaan nutturat valmistuivat ajoissa Lotan ja valkku Mannan nopeissa käsissä.
Perille päästyämme aloimme samantein valmistautumaan lämmittelyyn harkkasuoritusta varten. Se ei käynyt ongelmitta, sillä lähes koko seuramme osallistuvat joukkueet oli laitettu samaan pieneen pukuhuoneeseen. Lopulta jokainen sai aseteltua kamansa ahtaaseen pukkariin ja lämppä pääsi alkuun.
Kun kaikilla oli paikat lämpiminä ja hyvin auki, teimme vielä ohjelman osia. Kun kaikki osat, mitkä siinä tilassa mahduimme tekemään oli suoritettu, siirryimme alakertaan odottelemaan omaa harkkasuoritusta. Vielä muutamien tasapainojen ja heittokuppereiden kokeilun jälkeen pääsimme harkkamatolle.










Harkkasuoritus oli onnistunut ja yhdenaikainen. Tästä oli hyvä jatkaa päivää kohti kisasuoritusta.
Meikkejen laiton jälkeen lähdimme ulkoilemaan. Ulkoilua olikin suunnitelmissa runsaasti, mistä kaikki eivät olleet kovin innostuneita. Lopulta kun löysimme hauskan puiston, niin ulkona oleminen tuntui okein mukavalta. Kuviakin saimme paljon!




Kun kisat olivat alkamaisillaan, käväisimme syömässä. Sitten palasimme taas hetkeksi ulkoilmaan hileiden laiton merkeissä. Kun Lunan suoritusvuoro oli tulossa, palasimme lämpimään sisätilaan ja lähdimme kannustamaan. Kannustimme myös Vivosta hyvään suoritukseen. Kovan kannustuksen jälkeen menimme rauhaisaan paikkaan oleskelemaan, johon sisältyi mm. hassuttelua, sukkisten ompelua ja toisten hieromista.
Rauhoittumisen ja lepäilyn jälkeen oli aika aloittaa varsinainen kisalämppä. Tilaa oli todella niukasti ja hyppynarulämppä piti tehdä ilman narua. Kaikki sai kuitenkin hien pintaan ja pian olikin jo aika pukea pukuja päälle ja alkaa keskittymään tulevaan suoritukseen. Päästyämme lämppäputkeen, aloimme kokeilemaan ohjelman tasapainoja, hyppyjä ja muita omia kohtia. Myös yhdessä lämppäputken tilassa oli mankka käytettävissä, jota hyödynsimme tekemällä musiikilla "ilmaisukoksun". Tässä vaiheessa viimeistään kaikilla oli hyvä ja varma fiilis lähteä kisaamaan.
Kun pääsimme harkkamatolle, koikeilimme tossuilla piruetit ja heittokupperit. Kun oma suoritus oli lähellä, teimme vielä ringin, jossa näytimme kaikista kauneimmat ja ojennetuimmat polvet ja nilkat. Valkut antoivat hyvät ohjeet ja mahtavat tsempit, jonka jälkeen huudettiin "FINEA". Juuri ennen matolle astumista vielä puristettiin jännitykset valmentajiin ja astelimme matolle ryhdikkäästi ja iloisesti.
Suoritus oli hyvä ja paljon parempi kuin Cailapissa. Valkut kertoivat palautteen, johon kaikki me tytöt olimme erittäin tyytyväisiä.
Menimme kuuntelemaan pisteitä katsomoon, joita saimmekin hetken aikaa odotella. Lopulta pisteemme kuulutettiin, jotka olivat: TV 5,50/AV 3,00/EXE 8,05/YHT 16,55
Olimme tyytväisiä pisteisiin, jotka nousivat mukavasti Cailapista. Pisteemme riittivät toiseen sijaan. Ensimmäiseksi voimisteli Team Minetit ja pronssille Taika. Onnea heille! Kävimme palkintojenjaossa noutamassa palkintomme, jonka jälkeen otimme vielä muutamia kuvia. 
Päivä oli kaikenkaikkiaan onnistunut ja matka Iittalasta Tampereelle sujuikin iloisesti.








Sunnuntai:
Aamu herätys olikin varsin myöhään verrattuna lauantain herätykseen. Meidän täytyi olla Pyynikin palloiluhallilla 9.00, treeni nutturat päässä. Aloittelimme lämpää ja Sara istui sivussa pahoinvoinnin takia. Me muut lämmittelimme tulevaa harkkaa varten. Jalkatekniikkaa, lihaskuntoa, avauksia ja venyttelyä kuului perus kisalämppäämme, joka lämmitti jokaisen lihaksen kisa kuntoon.
 Kun olimme oikein hyvin auki ja lämpimiä otimme vanteet kätösiimme ja aloitimme osakävelyt. Koitimme niitä liikkeitä laskulla jotka siinä tilassa mahtui tekemään. Hyvällä mielellä lähdimme harkkaan. Luulen, että kaikkia meitä vähän jännitti ja vatsassa tuntui perhosia. Reippain askelein astelimme matolle ja musiikin alkaessa keskityimme 110% ohjelmaan. Harkka oli suht hyvä, mutta korjattavaakin jäi :D. Korjasimme virheet ja teimme loppuverkan. 
Kävimme pukkarissa joka oli tupaten täynnä seuralaisiamme, eikä hiusvehkeiden ja ruuan otto ollut helpointa puuhaa. Selvisimme kuitenkin takaisin saliin katsomoon, jossa aloitimme laittamaan meikkejä ja hiuksia ja myös tietenkin syömään.
 Kaikkien täytyi laittaa itse oma pohjameikki jonka jälkeen pääsimme Roosan helliin käsiin, ja hän laittoi mustan luomivärin. Ellakin teki meikkejä. Niinkuin aina hän hiletti meidän silmät. Niskat tässä hommassa väsyi. Sanni ja Ada laittoi meille rajaukset jotka onnistuivat todella hyvin! Lotta sai myös meidän nutturamme ajoissaa valmiiksi. Kuohkeat nutturat olivat ihanat. Manna valkkummekin teki osalle meistä nutturat. 
Kisat olivat alkamaisillaan ja meidän oli aika valmistautua marssiin. Olimme treeni salilla harjoitellut miten marssimme :). Marssiin järjestäytyminen vei paljon aikaa, mutta itse marssi oli nopeasti pois alta. Kävimme vaihtamassa puvut pois ja ulkovaatteet päälle. Otimme myös hileet ja hiuslakan mukaan ulos. Hiletimme toisemme ja toistemme huputkin :D. 








Sisälle tulimme vähän ennen Lunan suoritusta. Kannustimme Lunaa ja aloitimme lämpän aulassa joka oli ahdas. Kun tauko alkoi järjestyksenvalvoja tuli ohjaamaan meidä pois siitä. Pian pääsimme jo lämppä putkeen. Olimme hyvin lämpänneet ja koitimme tasapainoja ahtalla kuntosalilla. Sieltä pääsimme nopeasti pois ja seuraava tila odotti meitä. Teimme osia ilman vannetta, koska välineitä ei saanut siellä käyttää. Kävimme vaihtamassa puvut ja siirryimme taas lämppä putkessa askeleen edemmäksi kisasuoritusta. Olimme yläkäytävällä, jossa näimme vanhan valkkumme. Hän toivotti tsemppiä ja jännityksen takia ei voinut mutta kuin hymyillä, kun pääsimme matolle verhon taakse. Koitimme heittokuppereita, isoa heittoa ja piruettia. Pääsimme vielä ennen suoritusta keskittymistilaan  jossa suuntasimme katseemme suoritukseen. Hyvillä mielin lähdimme kävelemään matolle täysilukuisena. Silloin meitä kisasi kaikki 9 tyttöä. Musiikki alkoi ja tuomarit katsoivat tarkkaan ja arvostelivat pisteiksemme 16.5. Olimme tyytyväisiä pisteisiimme. 
Loppuverkka oli tehty, puku jätetty puoleen väliin ja olimme ehtineet vähän syödäkkin. Katselimme vielä hiukan kisoja ja kuuntelimme pisteitä. Ohitsemme menivät vain Team Minetit joidenka ohjelma on tosi hieno. He eivät kuitenkaan kuuluneet TUL:iin, joten haimme palkintojen jaosta kultaisen mitalin kotiin! Daaliat tulivat toiseksi ja Glorit kolmansiksi. Onnea myös heille! Otimme vielä myös kuvia ja sitten pääsimme kotiin lepäilemään. Onnea myös seuramme mitalisteille ja muillekkin jotka noista kisoista mitalin kotiin sai :). Hauskaa oli, ja seuraavat treenit pidimme vasta keskiviikkona :).


 Vivos ja Finea






Myös postaus eilisistä 3-lajin kilpailusta tulee lähiaikoina! :)