Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

25. syyskuuta 2013

Ohjelman hiontaa

Maanantaina ensimmäinen ohjelman hiontaviikko oli jo aluillaan ja ohjelmaa lähdettiin käymään viimeisestä neljäsosasta alkaen. Menimme pientä pätkää useasti laskulla ja musiikilla, ja aikaan saimme myös 3 koksua.

Treenit kuluivat keskiviikkona tuttua lämppää tehden ja tuttua neljäsosaa hioen. Koksuja ei tällöinkään tehty kuin 4.

"Mitenkäs ne kädet olikaan?"



Normaali hyppytreeni on muuttanut näin hiomiskaudella pois kuvioista, mutta sitä tavallista lämppää emme silti tehneet torstaina. Teimme joitakin liikkeitä hyppytreenistä ja joitakin liikkuvuuslämpästä. Samaa neljäsosaa työstettiin vielä.

"...ja taivutus."

"Ja vauhtiheitto!"

Perjantaina teimme balettia, jota valkut ohjeistivat. Teimme myös torstailta liikkuvuuslämppää jatkoimme baletin jälkeen sillä. Ohjelmaa päästiin hiomaan jo neljättä treeniä tällä viikolla ja teimmekin neljäsosia ja puolikkaita paljon.

Perjantaibalettia.
Lisää liikkuvuustreeniä

Lauantaina pääsimme neljäksi tunniksi Hervannan ammattikoululle treenailemaan. Vanteiden linjojen ja suuntien sekä käsien ja jalkojen tarkastelun ja korjaamisen parissa ehdittiin myös muutama koksu tehdä ja esiintyä kerran Vivokselle.

Lattiavierityksen hiomista.

Viikon viimeiset treenit aloitimme hervannassa alakäytävällä, jossa tuttu lämppä lämmitti meidät ohjelmantekokuntoon. Puolikkaita, neljäsosia, todella pieniä pätkiä ja koksuja oli lähes koko sunnuntai täynnä. Myös sunnuntaina tarkistelimme vanteen linjoja ja ratoja, ja mietimme sille uusia ratkaisuja erillaisiin liikkeisiin.

Kokorengastreeniä.

Enää muutama viikko, jotka vierähtävät varmasti nopeasti ja sitten astellaankin jo kisamatolle. Olemme vieläkin kärsineet sitkeästä flunssa-aallosta, mutta toivotaan, että se alkaisi olla jo selätetty.

Treeni-intoa kaikille!!:)

/Iida

17. syyskuuta 2013

Lihastasapainotestit ja mattoaikaa Varalassa

Viikko 37 oli vähän kevyempi, koska maanantaina oli ylimääräinen vapaapäivä. Keskiviikkona olikin kiva palata reenaamaan hyvin levänneenä: aloitimme normaalilla alkulämpällä, jonka jälkeen keskityimme ohjelmaan.

Sanni ja Lotta.

Torstaina aloitimme hyppytreenillä eli teimme erilaisia lajihyppyjä ja muita ponnistusvoimaa kehittäviä hyppyjä. Niiden jälkeen työstimme ohjelmaa ja teimme koksuja.

Ohjelman loppuhetkiä.
Perjantaina reenit alkoivat Joanna-valkun pitämällä baletilla aulassa ja sen jälkeen teimme taas ohjelmaa vaihteeksi Varalassa matolla.

Lotta keskittyneenä.

Roosa ja Ella
Perjantahassuttelua.
Sunnuntaina reenit olivat taas Varalassa. Ne olivat muuten normaalit, paitsi jokainen kävi vuorollaan tekemässä lihastasapainotestit. Jännityksellä jäämme odottamaan tuloksia, toivottavasti on tullut parannuksia.

Alkulämpän parissa.
Sanni tasapainosarjaa treenaamassa.
Vartalosarjojen hiontaa.
Ohjelman tasapainojen harjoittelua.

Hyviä treenihetkiä kaikille ja tsemppiä ohjelman hiomiseen ja harjoitteluun!

/Ada

11. syyskuuta 2013

Esiintymisiä ja mattoleiriä

Maanantaina menimme porukalla viettämään treenivapaata Tampereelle Koskikeskukseen. Kiersimme kaikki korukaupat ja muutaman vaatekaupan. Kävimme myös Jugilla ja subwayssa syömässä. Muuten viikko sujui normaaliin tapaan treeneissä: keskiviikkona teimme 10 koksua, torstaina oli hyppytreeni ja sen lisäksi 10 koksua, perjantaina valkkujen pitämää balettia ja 9 koksua. Onneksi pahin flunssa-aalto on alkanut hellittää, joten nyt on taas enemmän tyttöjä treenaamassa.

Jalanheittoja puolalla.
Joskus on hyvä pitää joukkuepalaveri.
"Aukikierto!"
Sanni piruettitreenin parissa.
Lotta tekemässä takareiden avauksia.
Lauantaina esitimme Koskikeskuksessa itse tekemämme tanssin/voimistelu esityksen. Koskikeskuksesta kävelimme pyynikille. Pyynikille päästyämme söimme vähän evästä ja aloitimme alkulämpän aulassa. Puolentunnin jälkeen pääsimme saliin matoille ja jatkoimme lämpän loppuun, kokeilimme muutaman kohdan ja aloimme tekemään koksuja. Koko päivä kesti yhteensä seitsemän tuntia, joista kaksi tuntia meni Koskikeskuksessa ja koksuja saatiin tehtyä 16.

Saara harjoittelemassa ohjelman vaikeusosia.
Saaran ristari ohjelmassa.
Sivutasapaino ohjelmasta.
Ohjelman ensimmäisiä hetkiä.
Lotta tasapainosarjaa tekemässä.
Sunnuntaina pääsimme taas Pyynikille matoille tunnin alkulämpän jälkeen. Alkutreenistä tuomari tuli katsomaan katsomaan ohjelman ja osia. Sunnuntain aikana teimme 10 koksua. Viikonloppu oli raskas, mutta antoisa.

/Ella