Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

30. lokakuuta 2013

Kisakauden avaus - tunteita laidasta laitaan

Ensimmäisen kilpailuviikon alussa loimme hyvää fiilistä tekemällä mahdollisimman laadukkaita kokonaisia ilman suurempaa kiirettä. Tarkistimme myös ohjelman kohtia, jos jokin oli epäselvää.
Perjantaina pidimme Cailap cupiin sekä 3 lajin kilpailuihin lähtevien seuramme joukkueiden kanssa kenraaliharjoituksen, jossa esiinnyimme toisillemme.

Kisakauden avaus tehtiin 26.10. Cailap cupissa Turussa. Lähdimme matkaan Tampereen linja-autoasemalta kello 6 aikoihin. Matkalla laitoimme hiukset kisakuntoon, sillä esiinnyimme jo numerolla 12 eikä harkan jälkeen olisi aikaa. Kupittaalla heitimme tavaramme nopeasti sivuun ja aloitimme meikin, josta siirryttiinkin heti lämmittelemään harkkaa varten.

Lämppää aloittamassa.
 Harkka meni ihan ok, vaikka mukaan mahtuikin rajan ylitys sekä pieniä henkilökohtaisia virheitä. Loppuverkan jälkeen ei kauaa mennytkään kun aloitimme lämpän alusta.

Lotta lämpän avaussarjaa tekemässä.

Saara availemassa jalkoja.

Tasapainosarjan tarkastelua.

Lisää tasapainosarjaa.

Saara.

Lämpästä pääsimme kokeilemaan ohjelman osia pienelle matolle vielä ennen suoritusta. Siellä pyrittiin hakemaan varmuutta haastaviin osiin ennen suoritusta.
Pian odotimme maton reunalla omaa suoritusta. Viimeiset tsempit ja matolle!

Ohjelman alku, kuva Petri Vilhunen.

Lotta sivuaallon tunnelmissa, kuva Petri Vilhunen.
Suoritus ei mennyt yhtään niin kuin piti. Läpi ohjelman räpeltämistä vanteen kanssa, joten kokonaisuus jäi rikkonaiseksi. Tämä jäi todella harmittamaan. Hermot eivät tainneet kestää ensimmäisten kisojen jännitystä. Pisteemme olivat TV 5,10 AV 3,0 EXE 7,20 YHT. 15,30.
Pienen masiksen jälkeen lähdimme ulos virkistymään viereiseen leikkipuistoon. Siellä se riemu sitten repesi ja nauru raikui.
Korkeuksissa

Hellu ihailee puistotaidetta
Omaa taidetta
Puistotuokion jälkeen katsoimme kilpailut loppuun ja kannustimme muita joukkueita. Paljon onnea mitalisteille!

Sunnuntaina 27.10. olimme 3 lajin kilpailuissa Tampereella. Saavuimme Tampere Areenalle kello 7.30 ja aloitimme lämmittelyn heti. Lämmittely oli hieman väsynyttä, mutta osiin päästyämme alettiin väsymyksestä päästä.

Harkka meni ihan ok, tosin mukaan mahtui jälleen rajan ylitys sekä henkilökohtaisia virheitä.
Harkan jälkeen olikin reilusti aikaa laittaa hiukset ja meikit, joita laitettiin samalla kilpailuja seuraten. Meillä oli paljon aikaa ulkoilla ja seurata kisoja, sillä suorituksemme oli vasta klo 19 aikoihin.

Valmistautuessamme suoritukseen haimme hyvää fiilistä ilmaisukoksuilla sekä tsemppitanssillamme. Lämppä kesti melko kauan, sillä kisat tuntuivat venyvän kovasti. Eipähän tullut kiire.

Matolle asteltiin itsevarmasti, hyvällä fiiliksellä ja toisiimme luottaen. Suoritus meni hienosti. Vanteet pysyivät kaikilla kädessä ja tasapainot olivat vahvat. Riskiheittomme onnistuivat ja kaikkien voimat riittivät loppuun asti. Tämän suorituksen jälkeen itkettiin onnen kyyneleitä ja riemuittiin onnistumista. Oli hienoa saada epäonnistumisen perään onnistunut kokonaisuus. 

Rytmisen ja jv:n mitalisteja.

Pisteemme olivat TV 5.35, AV 2.60, EXE 8.15, YHT. 16.10. Pisteissämme jäi hieman harmittamaan taiteellisten romahdus, johtuen nostostamme, jonka fiksaamme sopivaksi. Olimme tiukassa kilpailussa kolmansia, onnea Taika ja Varietee koko sarjan voitosta!

Mitalikuva.
Viikonloppuun mahtui siis kaikenlaista, ja oli hienoa päättää se kullanhohtoiseen pronssiin!

Loppuasento, kuva Petri Vilhunen.

/Sara

PS. Kiitos Petrille upeista Cailap-kuvista. Niitä voi käydä ihailemassa täällä!



24. lokakuuta 2013

Viimeiset hiomisviikot sekä seuran katselmus

Blogimme on viettänyt hiukan hiljaiseloa tiukan treenauksen vuoksi. Tässä kuitenkin viime viikkojen kuulumisia tyttöjen kertomana :)

Maanantaina 30. syyskuuta aloitimme toiseksi viimeisen hiontaviikon. Treenit alkoivat Ratinassa normaalin lämpän parissa, johon kuuluu näin maanantaisin myös liikkuvuusosio. Tällöin hioimme paljon toista neljäsosaa, joten koksuja tulikin tehtyä vain 3.

Ohjelman tasapainojen parissa.
Keskiviikkona aloitimme Hatanpään koulun käytävällä omatoimisesti tutun lämpän. Sen jälkeen aloitimme harjoittelemaan uutta nostoa sääntöjen tarkennusten vuoksi. Keskiviikkona koksuja tuli myöskin tehtyä 3.

Torstaina oli vuorossa hiomiskauden hyppytreeni, johon siis sisältyy osia meidän perinteisestä hyppytreenistä sekä liikkuvuuslämppä. Silloin hioimme paljon ja teimme 5 koksua.

Ella kasakkatreenin parissa.
Perjantaina pääsimme Varalaan treenaamaan matolle. Aloitimme jalkatekniikka- ja liikkuvuuslämpällä  omatoimisesti, jonka jälkeen aloimme taas hiomaan ohjelmaa, koksuja teimme 4.

Lotan ja Saaran ristarit.
Sunnuntaina saimme taas nauttia Varalan matosta. Silloin teimme normaalin lämpän, jonka jälkeen aloitimme osakävelyt. Tällöin hioimme toisen neljäsosan loppuun sekä teimme koksuja. Loppuun oli vielä 45 minuutin omatoiminen liikkuvuus.

Treeniviikon tunnelmia.
7. 10. maanantaina aloitimme ohjelman alun hionnan. Treenit alkoivat tutulla liikkuvuuslämpällä, jonka jälkeen hioimme tarkasti ohjelman ensimmäiset hetket. Koksuja teimme myös muutaman alkupätkien lisäksi.

Tasapainotreeniä on joka treenissä.
Tiistaina Finean tytöt ja valkut viettivät hieman yhteistä vapaa-aikaa, kun menimme katsomaan Aurinkobaletin Tuhkimo-tanssiesitystä. Ilta oli mukava ja toivottavasti saimme esityksestä jotain vinkkejä voimisteluumme. Tämän jälkeen kävimme vielä yhdessä jätskillä!

Jätskin jälkeen on hyvä hymyillä :)

Keskiviikko ja torstai sujuivat taas hionnan parissa ja koksujakin teimme.

Käsiavauksia.
Perjantain iloksi tytöt olivat suunnitelleet prinsessatreenit valmentajille yllätyksenä. Kaikki olivat teeman mukaan pukeutuneet vaaleanpunaiseen ja pinkkiin.

Perjantaiprinsessat
Hiuskoristeita oli myöskin monenlaisia, eikä muutamaa balleriinahamettakaan oltu unohdettu.

Tytöt pliésarjan parissa.
Treenit sujuivat muuten tuttuun tapaan lukuunottamatta ompelijamme käyntiä pukusovituksen merkeissä. Kaikki pitivät puvuista todella paljon, ja vielä strassit laitettuna niistä tulee upeat! Yhden koksunkin saimme niillä testata ja hyvin toimivat.

Tsemppitanssi prinsessahengessä.
Sunnuntain treenit olivat poikkeuksellisesti Tesomalla, ja siellä ohjelmaamme katsomassa kävi tuomari. Hän antoi meille hyviä vinkkejä, joita seuraamalla saamme ohjelman näyttämään vieläkin paremmalta.

Viime viikolla oli vuorossa superkompensaatioviikko eli hiontaa, paljon koksuja ja kisaan valmistautumista. Superkompensaation kautta saadaan itselle ennen kaikkea varmuus ohjelmaan useiden toistojen kautta.

Vauhdin hurmaa ohjelman alussa.
 Maanantaina reenit alkoivat normaalisti ja sitten tehtiinkin jo ohjelmaa. Koksuja painettiin menemään hurjaa vauhtia. Myös psyykkistä harjoittelua saimme mahtumaan reeniaikaan. Teimme erilaisia mielikuvaharjoituksia ja jännityksen poistamisharjoituksia. Monet harjoitukset olivat uusia Finealle.        
Ilmaisutreeniä syyslomalla.
Keskiviikkona ja torstaina olikin kahdet reenit päivässä, syysloman ansiosta. Saimme tehtyä koksuja kymmenen tai enemmän.

Ilmaisupiirissä on hyvä esiintyä joukkuekavereille.
Vaikka väsyttikin, niin piti vain ajatella positiivisesti, että koko ajan mennään eteenpäin. Yksi koksu kerrallaan, niin ei tule turhautumista koksumääristä.

Vauhdikkaita piruetteja balettitreenissä.

Perjantai ja lauantai olivatkin Finean syyslomapäiviä. Silloin oli mahdollisuus rentoutua ja poistaa mahdolliset stressit. Sunnuntaina olikin jo katselmus. Siellä aikas perinteisellä tavalla aloitettiin, paitsi marssi oli päässyt ohjelmistoon mukaan. Sen jälkeen pikaisesti takaisin lämppäämään ja esiintymään.

Katselmuksen jälkeen olikin Hellun synttärit ja videoanalyysiä sekä syömistä, herkuttelua, lahjojen avausta, kisakampauksien reenausta, meikkien kokeilua ja vanteiden teippailua. Reilut neljä tuntia hujahti niin nopeasti että huh.

Ahkerat vanteidenteippaajat vauhdissa.

Kaikenlaista tarviketta oli mukana ja käytössä.

Sara ja Iida kisameikkiä testailemassa.

Tsemppiä kaikille treenaamiseen ja onnea kisoihin! Astellaan yhdessä itsevarmoina kisamatoille näyttämään upeat ohjelmamme! Cailapissa nähdään!

Saara, Lotta ja Hellu

8. lokakuuta 2013

Toinen hiomisviikko

Viikko 39 aloitettiin perinteisesti maanantaina normaalin alkulämpän ja pienen liikkuvuusosion parissa. Toisella hiomisviikolla hiottiin kolmatta neljäsosaa.

Maanantaina hiomisessa ei kovin pitkälle päästy ja koksuja tehtiin myös aika vähän. Koksujen lisäksi on tehty musiikilla viimeistä puolikasta ja kolmatta neljäsosaa ohjelmasta.

Koksuja ilman vannetta.

Tiistai oli perinteisesti vapaapäivä ja keskiviikkona jatkettiin taas hiomista. Tällä kertaa eteenpäin päästiin hieman enemmän, mutta koksuja tehtiin vain kaksi, sillä musiikki katkesi aina hyppyjen kohdalla salin lattiasta johtuen.

Torstaina reenien alussa tuli ompelija sovittamaan mallipukua. Se näytti koristeettomanakin jo hienolta, joten innolla odotamme miltä se näyttää valmiina!

Kaurisasennon tarkastelua.

Perjantaina oli vuorossa jalkatekniikkaa ja balettia sekä sama liikkuvuusosio kuin maanantaina. Hiomisessa päästiin taas hieman eteenpäin ja koksujakin ehdittiin tekemään.

Iidan avauksia.

Lauantaina vapaapäivän kunniaksi Sara piti 15-vuotis synttärit kotonaan. Synttäriohjelmaan kuului lahjojen avausta, herkkujen syöntiä, juttelua ja sekoilua. Kolmen tunnin mittaiset synttärijuhlat hyvässä seurassa kuluivat jälleen liian nopeasti. Valitettavasti kaikki eivät päässeet paikalle.

Sunnuntaina aloitimme normaalilla lämpällä, jonka jälkeen oli vuorossa osakävelyt. Niiden parissa vietettiin jälleen aika kauan. Osakävelyiden jälkeen jatkettiin hiomista ja kolmas neljännes saatiin hiottua loppuun. Koksujakin ehdittiin tekemään muutama.

Tasapainosarjan tunnelmia.

Vielä olisi vajaa kuukausi kisoihin. Tsemppiä kaikille reeneihin ja kisakauden alkuun!

/Roosa