Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

28. elokuuta 2013

Paluu normaaliin treeniarkeen

Viime viikko kului taas kovan treenauksen parissa. Valitettavasti joukkoomme iski myös flunssa-aalto, joka puhalsi pois jokaisissa treeneissä vähintään yhden voimistelijan. Alkuviikko alkoi nopeutta ja aktiivista liikkuvuutta tehden. Myös ohjelmaa työstettiin tuttuun tapaan eteenpäin. 



Keskiviikkona harjoittelimme valmentajien laatiman lämpän tulevalle kaudelle. Lämppä oli hyvä, ja joka lihas aukeni erittäin hyvin! Lämmittelyn jälkeen oli vuorossa paljon ohjelmaa. Vaikka rankkaa oli, saimme läpi 12 kokonaista. Lopuksi vielä loppuverkka ja hyvillä mielin kotiin.



Torstaina oli vuorossa hyppytreeni, joka taas kaikkien iloksi palasi normaaliin treeniviikkoon. Hyppytreenin jälkeen oli taas ohjelman työstämistä, ja koksujen tekemistä, joita saatiin tehtyä 10. 



Perjantaina käynnistyi treenit uudella lämmittelyllä. Lämpän jälkeen hiki virtasi, mutta silti riitti puhtia vielä ohjelman treenaamiseen. Saimme taas läpi 12 kokonaista, jonka jälkeen oli hyvä fiilis mennä kotiin. 



Sunnuntai pörähti käyntiin taas jo hieman opitulla lämmittelyllä. Sitten olikin vuorossa osakävelyt, jotka pitkän tauon jälkeen taas palasi treeneihin! Osien käynnin jälkeen oli vuorossa superkoksutreeni. Tavoitteenamme oli saada läpi 16 kokonaista, ja siinä onnistuimmekin!

Nyt on ensimmäinen rankka lajiviikko takana. Ohjelmakin on taas mennyt eteenpäin, mutta työnsarkaa riittää ;)

Tsemppiä kaikille joukkueille treenaamiseen!

Sanni


20. elokuuta 2013

Koulun alku ja ohjelman reenausta

Maanantaina kesän viimeinen lomapäivä vietettiin reenaillen. Ohjelmaa reenattiin ja hinkattiin ja kyllä pikkuhiljaa tulosta tulee, mutta työtä vielä on paljon. Muuten aika perinteisesti tuttuun tapaan reenailtiin.





Keskiviikkona oli vuorossa reenien lisäksi myös vanhempainilta. Sillä välin kun vanhemmat ja valkut juttelivat, Finea teki omatoimisesti liikkuvuutta. Lopuksi kokoonnuimme Fineapiirin, jossa jokainen kertoo itse, missä onnistui tänään ja sitten joukkuelaiset kertovat jokaiselle yksitellen missä kukin onnistui.




Torstaina olikin esiintyminen Etelä-Tampereen kyläjuhlassa, jossa esitimme itse keksityn ohjelman. Näin saimme edustettua Rantaperkiön Iskua ja sen jälkeen menimmekin suinpäin reenaamaan.



Loppuviikko sujahtikin RaIskun mainoksia jaellen ja reenaillen. Näin hujahti ensimmäinen kouluviikko. Kyllä taas siihen arkeen tottuu, kun vaan pääsee siihen rytmiin.



Tsemppiä kaikille uuteen lukuvuoteen!

Hellu

8. elokuuta 2013

Viimeinen kesätreeniviikko takana!

Finean viimeinen kesätreeniviikko alkoi tuttuun tapaan maanantaiaamuna juoksutreenien parissa.




Kahdella viimeisellä juoksu kerralla otimme aikoja, joita sitten vertailimme kesän alussa otettuihin. Nyt myöskin meidän tyttöjen pelkäämä kahden kilometrin juoksutesti on muiden ohella takana ja saimme suuria parannuksia aikoihin. Muillakin matkoilla ajat olivat parantuneet huimasti, eli juoksutreenistä on ollut paljon apua tekniikkavinkkejä unohtamatta.



Muuten olemme treeneissä tehneet mm. paljon lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Ohjelman osia olemme myöskin harjoitelleet ahkerasti leiriltä saatuja vinkkejä apuna käyttäen ja ohjelmaa on muutenkin tehty paljon.






Nyt onkin aika lopettaa kesätreenit ja alkaa siirtyä ohjelman pariin. Ei siis muuta kuin katseet kohti kilpailuja ja tsemppiä syyskauteen!

/Lotta

5. elokuuta 2013

Seuraa kuulumisiamme myös Instagramista!

Hei!

Joukkueemme arkea voi seurata helposti myös Instagramissa blogimme lisäksi. Sieltä meidät löytää @finea_agg :)

Mikäli sinulla ei puhelimesta löydy Instagramia, voi kuviamme katsella myös täältä! :)


3. elokuuta 2013

Terveiset Kisakalliosta!


Maanantaiaamuna klo 9.30 lähdimme Tampereen linja-autoasemalta neljän päivän Ikäkausiringin leirille Kisakallioon. Leirille seuraksemme saapuivat SikSak, Valotar, Team Lumi Sade, Titaanit 00- ja 01 sekä Starlit Shine.



Maanantaina meillä oli vain kolme eri tuntia: kehonhallintaa, vaikeusosien hiontaa sekä liikkuvuutta ja välinetekniikkaa.  Leirin aloituksen jälkeen ensimmäisenä oli kehonhallintaa, joka taisikin olla päivän kivoin tunti. Siellä harjoittelimme paljon erilaisia akrobatia- ja kehonhallintaliikkeitä. Sen jälkeen kiiruhdimme harjoitussaliin ohjelman vaikeusosien pariin, jossa teimme ohjelman eri tasapainoja Kiia Kuuselan johdolla. 



Sitten olikin jo päivällinen, jonka jälkeen oli vielä liikkuvuutta ja välinetekniikkaa Julia Romanyukin kanssa.  Loppuverkan jälkeen kävimme suihkussa, jonka jälkeen menimme iltapalalle.


 

Aamulenkin ja aamiaisen jälkeen tiistaina meillä oli mm. vaikeusosien hiontaa Larissan, Katjan ja Kiian kanssa, balettia ja liikkuvuutta. Vaikeusosissa saimme hyviä vinkkejä hyppytekniikan lisäksi myös pystypiruettiin, pystäriin sekä ristariin. 




Balettiunnilla teimme Joa Kivisen kanssa kaikenlaista aukikierto-harjoituksista pikkuhyppyihin.


Liikkuvuudessa teimme Julian kanssa aktiivista liikkuvuutta mm. jalanheittoja ja akrobatiaa.





Loppuverkaksi teimme meidän tsemppitanssin, palauttavat venytykset ja vielä lopuksi pidettiin pieni hierontatuokio ennen iltapalalle menoa.


Keskiviikkokin alkoi perinteisesti aamulenkillä. Tämän jälkeen olikin melkein koko päivän Kasva urheilijaksi- testejä Mimman kanssa. Teimme myös ns. taitotestit Johannan kanssa. Lisäksi päivään mahtui myös balettia Joan kanssa, välinetekniikkaa Julian johdolla sekä ohjelman vaikeusosien hiontaa Johannan avustuksella.



Loppuverkan jälkeen menimme hakemaan uikkarit sekä pyyhkeet huoneista ja menimme uimaan ja saunaan, jonka jälkeen kävimme iltapalalla.


Torstaina aamulenkin ja aamupalan jälkeen vielä ennen ensimmäistä tuntia mentiin pakkaamaan tavarat ja luovuttamaan huoneet. Tunteja torstaina oli vain kolme niin kuin maanantainakin: oli Team Lumi Sateen kanssa yhteistunti, jolla oli jalkatekniikkaa ja hyppytreeniä ja sitten vielä erikseen balettia ja liikkuvuutta.




Viimeisen tunnin jälkeen lähdimmekin kohtia koti noin klo 15.30.




Kisakallion leiri oli kiva, kehittävä ja rankka. Saimme paljon hyviä vinkkejä erityisesti vaikeusosatunneilta. Näillä eväillä jatketaan treenausta kotisaleilla. Kiitos muille joukkueille hyvästä leiristä!


/Saara