Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

2. joulukuuta 2013

SM-PRONSSIA!!

Viikonloppuna käydyissä joukkuevoimistelun välinesarjojen sm-kilpailuissa Helsingissa saatiin aikaan todella jännittävä kilpailu 12-14-vuotiaiden sarjassa. Alkukilpailuiden jälkeen lähdettiin kohti loppukilpailua todella jännittävissä asetelmissa, sillä kolmen kärki oli vain 0,2 pisteen sisällä. Kisaa johti Tapanilan Erän Alexa pisteillä 17,35, toisena oli Pakilan voimistelijoiden Gloria jr. pistein 17,30 ja kolmannelta sijalta löydyimme me pisteillä 17,15. Finaaliin selvisi kaiken kaikkiaan 15 upeaa joukkuetta.

Lauantain suoritukseen mahtui muutamia henkilökohtaisia virheitä, joita lähdettiin sunnuntain finaaliin parantamaan. Finaalissa haluttiin näyttää rento, vapautunut ja ilmaisullinen Finea!

Sunnuntain finaalisuoritus oli sarjamme loppupäässä. Gloria jr. oli onnistunut upeasti ja ansainnut huimat pisteet 17,65 ja yhteispisteet 34,95. Myös muut finaalijoukkueet olivat esittäneet upeita ja onnistuneita suorituksia. Matolle asteltiin siis näyttämisen halua uhkuen. Suoritus oli ilmaisullinen ja vahva sekä ihanan vapautunut. Ikävä kyllä siihen mahtui myös muutamia vannervirheitä ja yksi pieni rajanylityskin, mutta se ei fiilistä haitannut. Meidät palkittiin upeilla pisteillä 17,70, jotka sisälsivät taiteellisen bonuksen elämyksestä! Viikonlopun kokonaispisteet olivat 34,85. Viimeisenä sarjassamme suorittanut Alexa onnistui mahtavasti ja ansaitsi huippupisteet 17,90 ja yhteensä 35,25! Näin ollen mitalikolmikko säilyi samana ja samassa järjestyksessä, josta alkukilpailun jälkeen finaaliin lähdettiin.

Onnelliset pronssimitalistit!
Paljon onnea Alexalle ja Gloria jr:lle!:)
Upeat mitalistit yhteiskuvassa.
Myös valkkutiimi ei voinut muuta kuin hymyillä finaalin jälkeen. Yhdessä asetettu tavoite eli sm-mitali saavutettiin kirkkaasti. Näiden tyttöjen kanssa on ollut upea tehdä töitä.
Ylpeät ja onnelliset valmentajat.
Tampereelle saatiin myös muita sm-mitaleita. Tampereen voimistelijoiden upeat Minetit voittivat 14-16-vuotiaiden sm-sarjan ylivoimaisesti. Myös sarjan pronssimitalit matkasivat Tampereelle TTNV:n ja Tampereen Sisun Team Fionojen kaulassa. Paljon onnea Minetit ja Fionat! Onnea myös muille viikonlopun mitalisteille!
Tampereen upeat sm-mitalistit!!
Iskulaisten menestystä täydensivät 10-12-vuotiaiden sarjassa ihanat Nikhit, jotka saavuttivat kategorian 1 ja saivat näin ollen kaulaansa liiton mestaruusmitalit. Onnittelut myös Nikhille! Myös Nikhi-02 ja Nikhi-01 onnistuivat ja sijoittuvat kategorioihin 2 ja 3.

Nyt laitetaan vanteet nurkkaan ja jatketaan ahkeraa treenausta kohti junioreiden sm-sarjaa. Yhdet kilpailut tässä 12-14-vuotiaiden sarjassa vielä kuitenkin on edessä, sillä ensi viikonloppuna kilpailemme Winter Gamesissä Vantaalla. Sen jälkeen aloitellaankin kevään kujeet. Mikäli sinä haluat liittyä motivoituneeseen joukkoomme, ota yhteyttä ja sovi kokeilutreeneistä :) Meillä on upea tiimi, jossa on mahtavaa voimistella!

Tiedustelut: rantaperkionisku.jv@gmail.com tai 045-2075377/Juulianna Pohjoismäki

/ Valkkutiimi

29. marraskuuta 2013

Valmistautumista SM-kisoihin

Viime viikko hujahti kovan treenauksen ja astetta hikisempien harjoitusten merkeissä. Nimittäin viikonloppuna Helsingin SM-kilpailuissa pääsemme huipentamaan välinekautemme ja esittämään vanneohjelmamme viimeistä kertaa kilpailuareenalla.
Joogaa aloittelemassa.
Maanantai alkoi  kevyemmin, oli kuitenkin rankka viikonloppu jälleen takana. Saimme nauttia seuramme joogaopettajan mahtavasta joogatunnista. Teimme paljon erilaisia hengitysharjoituksia ja rentoutuksia. Tunnin jälkeen oli mahtava olo, tosin meidän oli lähdettävä heti juoksemaan Pyynikkiä kohti. Pyynikillä olikin luvassa sitten esiintyminen Iskun lentopallopelissä. Lämmittelimme esiintymistä varten ja innostuimme myös kokeilemaan mahdollisesti kevään uusia tasapainoja. Erätauolla pääsimme vihdoin esittämään ohjelmamme katsojille. Alkuohjelma näytti hyvältä, lopussa tapahtui muutama virhe, mutta olimme suoritukseen kuitenkin tyytyväisiä. Sitten pientä loppuverkkaa ja olimme vielä loppupelin talkoolaisina pallotyttöjen hommissa.

Välillä treenattiin käytävällä salivuoroperuutusten vuoksi.
 Keskiviikkona olikin vuorossa viikon ensimmäinen rankka päivä. Hyvin kuitenkin jaksoimme, saimme tehtyä 14 kokonaista. Torstaina treenit sujui talvisissa tunnelmissa. Kokonaisia saatiin taas tehtyä paljon, ja hyvillä fiiliksillä lähdettiin jatkamaan viikkoa. Perjantaina lämppäiltiin normaalisti ja teimme paljon ohjelmaa ja koksuja. Sunnuntaina sitten oli viimeiset, muttei todellakaan helpoimmat treenit. Kaikki kuitenkin jaksoi, ja kokonaisia tuli tehtyä 16!

Hyvällä tsempillä selvittiin!
Nyt on sitten tämän mennyt viikko kulunut enää joogan merkeissä ja hakiessa hyviä ja puhtaita kokonaisia ja parantamalla vielä ilmaisua kohdilleen. Tänään pidimme Nikhi-joukkueiden kanssa yhteiset viimeistelytreenit ja esiinnyimme vanhemmillemme.

Ihanaa joogaa!
JEEEEE!!!

Toivotamme kaikille Helsingissä kisaaville paljon onnea ja hyviä suorituksia! 

Helsinki, täältä tullaan!

/ Sanni


Voimistelemaan Iskuun ja Fineaan?


Finea nousee keväällä 2014 kovatasoiseen junioreiden sm-sarjaan. Harjoittelemme tavoitteellisesti 5-6 krt viikossa, n. 17,5-20h/vko. Lisäksi keväällä leireilemme Kisakalliossa Ikäkausiringin leirillä ja pidämme myös omia ohjelmaleirejä.

Mikäli olet vuosina 1998-2000 syntynyt ja sinua kiinnostaa tavoitteellinen voimistelu sm-sarjassa, ota rohkeasti yhteyttä ja sovi kokeilutreeneistä! Meillä on upea ja motivoitunut porukka, joka treenaa ahkerasti ja nauttii tästä mahtavasta harrastuksesta!

Tiedustelut: rantaperkionisku.jv@gmail.com tai 045-2075377/Juulianna Pohjoismäki

22. marraskuuta 2013

Puvun tarinaa ja TUL:n mestaruus!

Ajattelimme tässä hiukan kertoa tämän kauden puvustamme. Edellisen tekstin kommenteissa kerroimmekin tämän syksyn teemamme olevan Lapin äidin kehtolaulu. Pukumme onkin saanut innoituksensa tämän postikortin lappalaislasten puvusta. Kuvan arvellaan olevan peräisin ennen vuotta 1945, mutta ihan varmuutta asiaan ei ole. (http://www.flickr.com/photos/ylvas/2352666422/)
Pukumme ideakuva.
Tältä pohjalta koreografimme Saara Rinne siis ideoi tämän kauden pukumme. Tässä siis meidän tulkintamme puvusta.
Kuva: Lauri Wilen
TUL:n mestikset

Jo tämän kauden toinen perjantai, kun suuntasimme Hervannan vapaa-aikatalolle kisaharkkaan. Lähdimme hakemaan omaa hyvää suoritusta, jotta lauantain kisassa olisi mahdollisimman rento tunnelma. Tätä ei aivan saavutettu. Vanteet eivät osalla joukkueesta meinanneet pysyä radallaan ja ajatus ei koko ajan pysynyt kasassa. Ei mikään katastrofi, muttei normaali harkkasuorituskaan.

Lauantaina laitoimme aamulla rauhassa hiukset sekä meikit kisakuosiin, jonka jälkeen toimimme lapputyttöinä ja kannustimme samalla muita joukkueita. Tästä hommasta siirryimme ulkoilemaan ja fiilistelemään joukkueen kesken.
Tästä se kisalookin luominen lähtee.

Puistossa oli hauskaa!
...vai oliko sittenkään? :D
Ulkoa tultuamme etsimme tyhjän salin lämmittelyä varten ja aloitimme tutun lämpän. Tunnelma ei ollut lämmitellessä aivan katossa, sillä osaa meistä häiritsivät pienet loukkaantumiset. Ennen harjoitusmatolle pääsemistä kävimme esittelymarssissa ja harjoittelimme ohjelmamme ilmaisua.
Iida avaamassa selkää.
 Tunnelma ennen suoritusta oli hermostunut, eivätkä kaikki olleet tyytyväisiä omaan kisavalmistautumiseensa. Sovimme ettei tämä hermostuneisuus saisi näkyä matolla, vaan voimistelisimme vahvasti omalla tasollamme.
Lotta ylivenytyksissä.
Sanni temmpuilee.
Suoritus ei tänään ollut paras mahdollinen. Mukaan mahtui tasapaino- sekä vannevirheitä ja muutamia eriaikaisuuksia. Noston olimme aikaisemmin tänään ottaneet pois. Emme olleet tyytyväisiä suoritukseen, joten päätimme korjata mokat huomiseksi. Pisteemme olivat
TV 5.80AV3.30EXE7.90YHT.17.00.

Sunnuntai alkoi aamuharkalla, joka meni aikalailla penkin alle. Kaksi kertaa vanteen perässä juoksentelua sekä henkilökohtaisia virheitä. Harkkamme ei yltänyt edes normaalin treenisuorituksen tasolle.

Siirryimme nopeasti oikean pikalaittautumisen pariin, sillä meillä oli kiire käydä syömässä ja ehtiä kisamarssiin. Kerkesimme kaiken lähes ajallaan ja aloitimme lämmittelyn pienen meikkien korjaamisen jälkeen.

Lokot ja selät auki!
Jännitystä ei näkynyt lainkaan. Lähes koko ajan naurettiin ja hassuteltiin lämmittelyn ohessa. Välillä pidettiin zumbaa, otettiin kuvia ja laulettiin musiikin soidessa. Kaikki tuntui menevän juuri niin kuin pitikin.
Hyvällä fiiliksellä!
Kaverillinen b-flex.
 Edes viimehetkillä ennen matolle astelemista ei ollut havaittavissa hermosteneisuutta, mutta enää ei juurikaan kerennyt naureskelemaan. Tunnelma oli sopivan rento ja keskittynyt joten kaikista tuntui hyvältä päästä matolle näyttämään juuri sen mitä osasi.
Kaverilta voimaa!

Sanni.
Lotta.
 Suoritus meni erittäin hyvin ja se olikin paras suorituksemme tänä syksynä. Voimistelu oli vahvaa ja vapautunutta joka näkyi pisteissämme TV 6.00 (+0.1 bonus taito-osista) AV 3.35 EXE 8.60 YHT. 17.95. Kaikkien aikojen ennätyspisteemme, joihin olimmekin hyvin tyytyväisiä.
Kuva: Lauri Wilen

Kuva: Lauri Wilen

Kuva: Lauri Wilen
 Koko viikonlopun yhteispisteemme olivat siis 34.95, ja nämä pisteet riittivät tällä kertaa voittoon. Onnea kaikille viikonlopun mitalisteille!
Palkintojenjako. Kuva: Lauri Wilen

Helppo hymyillä!
Seuraavana suunnataankin jo Helsinkiin SM-kisoihin! Tsemppiä kaikille kauden pääkisoihin!

15. marraskuuta 2013

Aluemestaruus ja piirin pyörähdys

Ensimmäisen kisaviikonlopun jälkeen vietettiin maanantai ja tiistai oman palauttavan treenin ja treenivapaan merkeissä. Keskiviikkona palattiin salille hiomaan ja tarkistelemaan erityisesti ohjelman ensimmäistä puolikasta. Harmaita hiuksia aiheuttanutta nostoa tehtiin myös paljon.
Lämpän lokojoustoja.

Torstai alkoi jalkatekniikka- ja liikkuvuuslämpän parissa. Sen jälkeen jatkoimme ohjelman toisen puolikkaan vartalosarjojen tarkastelua ja hiomista. Treenien lopuksi teimme vielä ilmaisuharjoituksia, jotta aluekisoissa nähtäisiin ilmaisullinen kokonaisuus.

Nilkkapliét.
Varsinaiseen kilpailuun valmistautuminen aloitettiin jo perjantaina mattoharkalla Hervannassa.
Harkka ei mennyt kovin hyvin, sillä kuviot olivat epätarkat eivätkä vanteet olleet koko ajan juonessa mukana. Mietimme, miksi jokin kohta epäonnistui ja korjasimme ne varman tuntuisiksi. Loppuverkan jälkeen osa lähti heti kotiin, ja ne jotka kerkesivät jäivät hetkeksi seuraamaan harjoituksia.

Lauantaina aloitimme hiusten ja meikkien laiton heti aamusta. Tästä siirryttiin pienen happihyppelyn kautta lämmittelemään, sillä suoritus olisi jo koko kilpailuiden neljäntenä. Pidimme pitkän lämpän, joka oli koettu hyväksi kolmen lajin kilpailuissa. Lämppään sisältyi myös ilmaisukoksut ja tsemppitanssi, jotka luovat hyvää fiilistä vähentäen liiallista jännitystä.

Pienestä salista siirryimme valmistautumaan harjoitusmatolle, jossa kokeilimme haastavimmat kohdat. Vielä ennen matolle astelemista kuuntelimme valmentajien viimehetken sanat ja pidimme oman piirin. Valmiina ollaan, nyt mentiin!

Kannustus oli kova koko suorituksen ajan, joka ei tällä kertaa kuitenkaan ollut aivan parasta Fineaa. Pientä hermostuneisuutta ja epätarkkuutta eikä lopun nostomme ollut aivan sellainen kuin piti. Pisteiksi meille kuulutettiin TV 5.6 AV 2.8 EXE 8.25 YHT. 16.65. Vähennystä oli tullut jälleen nostostamme puoli pistettä, mutta tällä kertaa tämä riitti voittoon.

Shhhh.
Suorituksen jälkeen kävimme syömässä lähellä sijaitsevassa ravintolassa lounaan, jonka jälkeen palasimme kannustamaan muita joukkueita.

Aluemestaruus!
Kisojen loputtua oli palkintojen jako, josta kävimme hakemassa kultamitalit kaulaan. Otimme muutaman joukkuekuvan sekä yhteiskuvan Minettien kanssa. Onnea kaikille mitalisteille, myös muiden alueiden!

Yhteiskuva upeiden Minettien kanssa.
Sunnuntaina ei vietetty vapaapäivää vaan palattiin treenisalille. Ikävä kyllä pienoinen flunssa-aalto iski joukkueeseemme, joten seuraavaan viikkoon lähdettiin vajaan joukkueen voimin.

Kauden neljännet kilpailut olivat TUL:n piirin kilpailut Hervannassa. Emme käyttäneet perjantaina harjoitusvuoroamme, vaan pidimme oman treenin Ratinan matolla. Sarjassamme ei olisi edes TUL:n ulkopuolisia joukkueita, joten emme kokeneet tarpeelliseksi käyttää kisaharkkaa oman treenin sijaan.

Lauantai aamuna saavuttuamme kisapaikalle ja aloitimme suoritukseen ehostautumisen, johon oli tällä kertaa hyvin aikaa. Tästä vaiheesta siirryimme ulkoilemaan seuramme Neraidan kanssa. Riehuimme ja leikimme mm. peiliä samalla vauhdikkaita kuvia räpsien. Ulkoilemasta siirryimme heti itsenäisesti lämmittelemään. Tunnelma oli suoritusta kohden hermostunut, vaikkei varsinaista syytä välillä ollutkaan. Osaa jännitti pienet muutokset, joita teimme sillä Iida ei pystyisi kilpailemaan tänään. Turhautumista ja pari kyyneltä vielä juuri ennen matolle astumistakin. Tsemppipiirissä pyrittiin kaikkoamaan huono fiilis ja saamaan keskittyminen terävimmilleen. "Jou!" ja matolle.

Kellistys.
Suorituksessa näkyi tuo hermostuneisuus mm. vanteen räpeltämisenä, tasapainojen ja noston epävarmuutena, sekä kuvioiden epätarkkuutena, mutta ajatus saatiin kasaan erityistä keskittymistä vaativissa osissa, kuten tasapainosarjassa sekä muutoskohdissa. Matolla näimme joukkueen sekä yksilöiden onnistumisia ja haparointia. Osa meistä oli erittäin pettynyt omaan suoritukseensa ja toiset enemmän tai vähemmän tyytyväisiä omaan suoritukseensa. Pisteemme olivat: TV 5,93 AV 3,13 EXE 8,03 YHT 17,09 +0,1 bonus taito-osista. Maaginen 17 pisteen raja siis rikkoutui! Tämä hiukan lohdutti harmistuneita mieliä. Myös teknisen bonus oli ilahduttava lisä pisteissä.





Pisteiden tultua kävimme ottamassa muutamia kuvia ja pian kisat olivatkin jo ohi. Meidät palkittiin tänään kultamitalein. Onnea kaikille mitalisteille!

Sunnuntaina olimme pallotyttöinä Rantaperkiön Iskun lentopallopelissä. Peliä pelattiinkin viisi erää ja Isku hävisi niukasti 2-3, mutta sai kuitenkin pisteen. Muuten vietimme rauhallisen isänpäivän.

Tänä viikonloppuna onkin TUL:n mestaruuskilpailut jälleen Hervakkeessa. Tsemppiä kaikille kisoihin ja treenisaleille!

/Sara





30. lokakuuta 2013

Kisakauden avaus - tunteita laidasta laitaan

Ensimmäisen kilpailuviikon alussa loimme hyvää fiilistä tekemällä mahdollisimman laadukkaita kokonaisia ilman suurempaa kiirettä. Tarkistimme myös ohjelman kohtia, jos jokin oli epäselvää.
Perjantaina pidimme Cailap cupiin sekä 3 lajin kilpailuihin lähtevien seuramme joukkueiden kanssa kenraaliharjoituksen, jossa esiinnyimme toisillemme.

Kisakauden avaus tehtiin 26.10. Cailap cupissa Turussa. Lähdimme matkaan Tampereen linja-autoasemalta kello 6 aikoihin. Matkalla laitoimme hiukset kisakuntoon, sillä esiinnyimme jo numerolla 12 eikä harkan jälkeen olisi aikaa. Kupittaalla heitimme tavaramme nopeasti sivuun ja aloitimme meikin, josta siirryttiinkin heti lämmittelemään harkkaa varten.

Lämppää aloittamassa.
 Harkka meni ihan ok, vaikka mukaan mahtuikin rajan ylitys sekä pieniä henkilökohtaisia virheitä. Loppuverkan jälkeen ei kauaa mennytkään kun aloitimme lämpän alusta.

Lotta lämpän avaussarjaa tekemässä.

Saara availemassa jalkoja.

Tasapainosarjan tarkastelua.

Lisää tasapainosarjaa.

Saara.

Lämpästä pääsimme kokeilemaan ohjelman osia pienelle matolle vielä ennen suoritusta. Siellä pyrittiin hakemaan varmuutta haastaviin osiin ennen suoritusta.
Pian odotimme maton reunalla omaa suoritusta. Viimeiset tsempit ja matolle!

Ohjelman alku, kuva Petri Vilhunen.

Lotta sivuaallon tunnelmissa, kuva Petri Vilhunen.
Suoritus ei mennyt yhtään niin kuin piti. Läpi ohjelman räpeltämistä vanteen kanssa, joten kokonaisuus jäi rikkonaiseksi. Tämä jäi todella harmittamaan. Hermot eivät tainneet kestää ensimmäisten kisojen jännitystä. Pisteemme olivat TV 5,10 AV 3,0 EXE 7,20 YHT. 15,30.
Pienen masiksen jälkeen lähdimme ulos virkistymään viereiseen leikkipuistoon. Siellä se riemu sitten repesi ja nauru raikui.
Korkeuksissa

Hellu ihailee puistotaidetta
Omaa taidetta
Puistotuokion jälkeen katsoimme kilpailut loppuun ja kannustimme muita joukkueita. Paljon onnea mitalisteille!

Sunnuntaina 27.10. olimme 3 lajin kilpailuissa Tampereella. Saavuimme Tampere Areenalle kello 7.30 ja aloitimme lämmittelyn heti. Lämmittely oli hieman väsynyttä, mutta osiin päästyämme alettiin väsymyksestä päästä.

Harkka meni ihan ok, tosin mukaan mahtui jälleen rajan ylitys sekä henkilökohtaisia virheitä.
Harkan jälkeen olikin reilusti aikaa laittaa hiukset ja meikit, joita laitettiin samalla kilpailuja seuraten. Meillä oli paljon aikaa ulkoilla ja seurata kisoja, sillä suorituksemme oli vasta klo 19 aikoihin.

Valmistautuessamme suoritukseen haimme hyvää fiilistä ilmaisukoksuilla sekä tsemppitanssillamme. Lämppä kesti melko kauan, sillä kisat tuntuivat venyvän kovasti. Eipähän tullut kiire.

Matolle asteltiin itsevarmasti, hyvällä fiiliksellä ja toisiimme luottaen. Suoritus meni hienosti. Vanteet pysyivät kaikilla kädessä ja tasapainot olivat vahvat. Riskiheittomme onnistuivat ja kaikkien voimat riittivät loppuun asti. Tämän suorituksen jälkeen itkettiin onnen kyyneleitä ja riemuittiin onnistumista. Oli hienoa saada epäonnistumisen perään onnistunut kokonaisuus. 

Rytmisen ja jv:n mitalisteja.

Pisteemme olivat TV 5.35, AV 2.60, EXE 8.15, YHT. 16.10. Pisteissämme jäi hieman harmittamaan taiteellisten romahdus, johtuen nostostamme, jonka fiksaamme sopivaksi. Olimme tiukassa kilpailussa kolmansia, onnea Taika ja Varietee koko sarjan voitosta!

Mitalikuva.
Viikonloppuun mahtui siis kaikenlaista, ja oli hienoa päättää se kullanhohtoiseen pronssiin!

Loppuasento, kuva Petri Vilhunen.

/Sara

PS. Kiitos Petrille upeista Cailap-kuvista. Niitä voi käydä ihailemassa täällä!