Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

29. marraskuuta 2013

Valmistautumista SM-kisoihin

Viime viikko hujahti kovan treenauksen ja astetta hikisempien harjoitusten merkeissä. Nimittäin viikonloppuna Helsingin SM-kilpailuissa pääsemme huipentamaan välinekautemme ja esittämään vanneohjelmamme viimeistä kertaa kilpailuareenalla.
Joogaa aloittelemassa.
Maanantai alkoi  kevyemmin, oli kuitenkin rankka viikonloppu jälleen takana. Saimme nauttia seuramme joogaopettajan mahtavasta joogatunnista. Teimme paljon erilaisia hengitysharjoituksia ja rentoutuksia. Tunnin jälkeen oli mahtava olo, tosin meidän oli lähdettävä heti juoksemaan Pyynikkiä kohti. Pyynikillä olikin luvassa sitten esiintyminen Iskun lentopallopelissä. Lämmittelimme esiintymistä varten ja innostuimme myös kokeilemaan mahdollisesti kevään uusia tasapainoja. Erätauolla pääsimme vihdoin esittämään ohjelmamme katsojille. Alkuohjelma näytti hyvältä, lopussa tapahtui muutama virhe, mutta olimme suoritukseen kuitenkin tyytyväisiä. Sitten pientä loppuverkkaa ja olimme vielä loppupelin talkoolaisina pallotyttöjen hommissa.

Välillä treenattiin käytävällä salivuoroperuutusten vuoksi.
 Keskiviikkona olikin vuorossa viikon ensimmäinen rankka päivä. Hyvin kuitenkin jaksoimme, saimme tehtyä 14 kokonaista. Torstaina treenit sujui talvisissa tunnelmissa. Kokonaisia saatiin taas tehtyä paljon, ja hyvillä fiiliksillä lähdettiin jatkamaan viikkoa. Perjantaina lämppäiltiin normaalisti ja teimme paljon ohjelmaa ja koksuja. Sunnuntaina sitten oli viimeiset, muttei todellakaan helpoimmat treenit. Kaikki kuitenkin jaksoi, ja kokonaisia tuli tehtyä 16!

Hyvällä tsempillä selvittiin!
Nyt on sitten tämän mennyt viikko kulunut enää joogan merkeissä ja hakiessa hyviä ja puhtaita kokonaisia ja parantamalla vielä ilmaisua kohdilleen. Tänään pidimme Nikhi-joukkueiden kanssa yhteiset viimeistelytreenit ja esiinnyimme vanhemmillemme.

Ihanaa joogaa!
JEEEEE!!!

Toivotamme kaikille Helsingissä kisaaville paljon onnea ja hyviä suorituksia! 

Helsinki, täältä tullaan!

/ Sanni


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti