Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

25. syyskuuta 2013

Ohjelman hiontaa

Maanantaina ensimmäinen ohjelman hiontaviikko oli jo aluillaan ja ohjelmaa lähdettiin käymään viimeisestä neljäsosasta alkaen. Menimme pientä pätkää useasti laskulla ja musiikilla, ja aikaan saimme myös 3 koksua.

Treenit kuluivat keskiviikkona tuttua lämppää tehden ja tuttua neljäsosaa hioen. Koksuja ei tällöinkään tehty kuin 4.

"Mitenkäs ne kädet olikaan?"



Normaali hyppytreeni on muuttanut näin hiomiskaudella pois kuvioista, mutta sitä tavallista lämppää emme silti tehneet torstaina. Teimme joitakin liikkeitä hyppytreenistä ja joitakin liikkuvuuslämpästä. Samaa neljäsosaa työstettiin vielä.

"...ja taivutus."

"Ja vauhtiheitto!"

Perjantaina teimme balettia, jota valkut ohjeistivat. Teimme myös torstailta liikkuvuuslämppää jatkoimme baletin jälkeen sillä. Ohjelmaa päästiin hiomaan jo neljättä treeniä tällä viikolla ja teimmekin neljäsosia ja puolikkaita paljon.

Perjantaibalettia.
Lisää liikkuvuustreeniä

Lauantaina pääsimme neljäksi tunniksi Hervannan ammattikoululle treenailemaan. Vanteiden linjojen ja suuntien sekä käsien ja jalkojen tarkastelun ja korjaamisen parissa ehdittiin myös muutama koksu tehdä ja esiintyä kerran Vivokselle.

Lattiavierityksen hiomista.

Viikon viimeiset treenit aloitimme hervannassa alakäytävällä, jossa tuttu lämppä lämmitti meidät ohjelmantekokuntoon. Puolikkaita, neljäsosia, todella pieniä pätkiä ja koksuja oli lähes koko sunnuntai täynnä. Myös sunnuntaina tarkistelimme vanteen linjoja ja ratoja, ja mietimme sille uusia ratkaisuja erillaisiin liikkeisiin.

Kokorengastreeniä.

Enää muutama viikko, jotka vierähtävät varmasti nopeasti ja sitten astellaankin jo kisamatolle. Olemme vieläkin kärsineet sitkeästä flunssa-aallosta, mutta toivotaan, että se alkaisi olla jo selätetty.

Treeni-intoa kaikille!!:)

/Iida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti