Finea

Finea
Kuva: Lauri Wilen

2. joulukuuta 2013

SM-PRONSSIA!!

Viikonloppuna käydyissä joukkuevoimistelun välinesarjojen sm-kilpailuissa Helsingissa saatiin aikaan todella jännittävä kilpailu 12-14-vuotiaiden sarjassa. Alkukilpailuiden jälkeen lähdettiin kohti loppukilpailua todella jännittävissä asetelmissa, sillä kolmen kärki oli vain 0,2 pisteen sisällä. Kisaa johti Tapanilan Erän Alexa pisteillä 17,35, toisena oli Pakilan voimistelijoiden Gloria jr. pistein 17,30 ja kolmannelta sijalta löydyimme me pisteillä 17,15. Finaaliin selvisi kaiken kaikkiaan 15 upeaa joukkuetta.

Lauantain suoritukseen mahtui muutamia henkilökohtaisia virheitä, joita lähdettiin sunnuntain finaaliin parantamaan. Finaalissa haluttiin näyttää rento, vapautunut ja ilmaisullinen Finea!

Sunnuntain finaalisuoritus oli sarjamme loppupäässä. Gloria jr. oli onnistunut upeasti ja ansainnut huimat pisteet 17,65 ja yhteispisteet 34,95. Myös muut finaalijoukkueet olivat esittäneet upeita ja onnistuneita suorituksia. Matolle asteltiin siis näyttämisen halua uhkuen. Suoritus oli ilmaisullinen ja vahva sekä ihanan vapautunut. Ikävä kyllä siihen mahtui myös muutamia vannervirheitä ja yksi pieni rajanylityskin, mutta se ei fiilistä haitannut. Meidät palkittiin upeilla pisteillä 17,70, jotka sisälsivät taiteellisen bonuksen elämyksestä! Viikonlopun kokonaispisteet olivat 34,85. Viimeisenä sarjassamme suorittanut Alexa onnistui mahtavasti ja ansaitsi huippupisteet 17,90 ja yhteensä 35,25! Näin ollen mitalikolmikko säilyi samana ja samassa järjestyksessä, josta alkukilpailun jälkeen finaaliin lähdettiin.

Onnelliset pronssimitalistit!
Paljon onnea Alexalle ja Gloria jr:lle!:)
Upeat mitalistit yhteiskuvassa.
Myös valkkutiimi ei voinut muuta kuin hymyillä finaalin jälkeen. Yhdessä asetettu tavoite eli sm-mitali saavutettiin kirkkaasti. Näiden tyttöjen kanssa on ollut upea tehdä töitä.
Ylpeät ja onnelliset valmentajat.
Tampereelle saatiin myös muita sm-mitaleita. Tampereen voimistelijoiden upeat Minetit voittivat 14-16-vuotiaiden sm-sarjan ylivoimaisesti. Myös sarjan pronssimitalit matkasivat Tampereelle TTNV:n ja Tampereen Sisun Team Fionojen kaulassa. Paljon onnea Minetit ja Fionat! Onnea myös muille viikonlopun mitalisteille!
Tampereen upeat sm-mitalistit!!
Iskulaisten menestystä täydensivät 10-12-vuotiaiden sarjassa ihanat Nikhit, jotka saavuttivat kategorian 1 ja saivat näin ollen kaulaansa liiton mestaruusmitalit. Onnittelut myös Nikhille! Myös Nikhi-02 ja Nikhi-01 onnistuivat ja sijoittuvat kategorioihin 2 ja 3.

Nyt laitetaan vanteet nurkkaan ja jatketaan ahkeraa treenausta kohti junioreiden sm-sarjaa. Yhdet kilpailut tässä 12-14-vuotiaiden sarjassa vielä kuitenkin on edessä, sillä ensi viikonloppuna kilpailemme Winter Gamesissä Vantaalla. Sen jälkeen aloitellaankin kevään kujeet. Mikäli sinä haluat liittyä motivoituneeseen joukkoomme, ota yhteyttä ja sovi kokeilutreeneistä :) Meillä on upea tiimi, jossa on mahtavaa voimistella!

Tiedustelut: rantaperkionisku.jv@gmail.com tai 045-2075377/Juulianna Pohjoismäki

/ Valkkutiimi

8 kommenttia:

  1. Teillä oli tosi kiva ohjelma! Kiva, kun oli niin erillainen kuin kaikilla muilla :) ja olitte ehkä "kypsimpiä" voimistelijoita tässä sarjassa :)

    VastaaPoista
  2. Millä ohjelmalla Vantaalle?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vantaalla kisasimme siis vanneohjelmalla ilman vannetta :)

      Poista
  3. Kiitos elämyksestä SM kisoissa!!

    VastaaPoista
  4. Upeeta tytöt! :) Hurjasti onnea koko tiimille!
    -Elisa

    VastaaPoista